Taloudellinen tuki jäsenille
EsTT tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuksia taloudelliseen tukeen tilapäisissä vaikeuksissa oleville. Ulkopuolisena ensisijaisina tukilähteinä ovat Kelan avustukset ja Unelmista totta -järjestön avustukset jäsenten omien hakemusten mukaisesti.
Toissijaisesti seura voi myöntää alennuksia myös vapaamuotoisten hakemusten perusteella. Hakemukset käsitellään luottamuksellisina, ja ne voi välittää toiminnanjohtajalle.
SOS-Lapsikylän Unelmista totta –harrastustuki
”SOS-Lapsikylä myöntää Unelmista totta -harrastustukea 7–17-vuotiaan lapsen harrastukseen lahjoitusvaroista, mikäli harrastuksen aloittaminen tai jatkaminen on uhattuna perheen haastavan taloudellisen tilanteen vuoksi. Tukea voidaan myöntää ohjatun ja säännöllisen harrastuksen viikoittaisen toiminnan osallistumismaksuihin. Tukea myönnetään ensisijaisesti yhteistyöpaikkakunnilla lapsiperheitä auttavien työntekijöiden, kuten kuraattorien kanssa tehtyihin hakemuksiin.”
– Unelmista totta
Kilpaurheilijoiden tukirahasto
EsTT:n kilpaurheilijoiden tukirahaston tarkoituksena on auttaa seuran kilpaurheilijoita jatkamaan tavoitteellista harjoittelu- ja kilpailutoimintaa myös silloin, kun taloudellinen tilanne vaikeuttaa osallistumista.
Tukea voidaan myöntää esimerkiksi:
- harjoitusmaksuihin
- kilpailumaksuihin
- leiri- ja valmennusmaksuihin
- kilpailumatkoihin liittyviin kustannuksiin
- urheiluvälineisiin ja -varusteisiin
- muihin tavoitteelliseen harjoittelu- ja kilpailutoimintaan liittyviin välttämättömiin kustannuksiin.
Tukea voivat hakea EsTT:n aktiiviset kilpaurheilijat. Alaikäisen urheilijan puolesta hakemuksen voi tehdä huoltaja. Tukea voidaan myöntää esimerkiksi silloin, kun perheen taloudellinen tilanne on muuttunut yllättäen tai tilapäisesti ja tämä vaikeuttaa urheilijan mahdollisuuksia jatkaa harjoittelua ja kilpailemista.
Hae tukea
Täytä tukihakemus ja kerro lyhyesti, mihin tukea haetaan ja millainen tilanne on aiheuttanut tuen tarpeen. Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti. Tuen myöntämiseen vaikuttavat hakijan tilanne, tuen tarve sekä rahaston käytettävissä olevat varat.
Rahastosta ei ole automaattista oikeutta saada tukea, eikä kaikkia hakemuksia välttämättä voida hyväksyä.
Lähetä hakemus osoitteeseen toiminnanjohtaja@espoontelinetaiturit.fi
Lisätietoja: puheenjohtaja@espoontelinetaiturit.fi tai toiminnanjohtaja@espoontelinetaiturit.fi
Haluatko auttaa?
Myös yritykset, yhteisöt ja yksityishenkilöt voivat tukea rahaston toimintaa lahjoittamalla. Lisätietoja lahjoittamisesta osoitteesta toiminnanjohtaja@espoontelinetaiturit.fi
Kilpaurheilijoiden tukirahaston ohjesääntö
1 § Rahaston nimi ja asema
Espoon Telinetaiturit ry:llä on yhdistyksen yhteydessä toimiva Kilpaurheilijoiden tukirahasto (jäljempänä rahasto).
Rahasto ei ole erillinen oikeushenkilö, vaan osa Espoon Telinetaiturit ry:n toimintaa ja taloutta. Rahaston varat ovat Espoon Telinetaiturit ry:n varoja, joita käytetään tämän ohjesäännön mukaisesti.
Rahastoa ei rekisteröidä erillisenä yhteisönä.
2 § Rahaston tarkoitus
Rahaston tarkoituksena on edistää Espoon Telinetaiturit ry:n kilpaurheilijoiden mahdollisuuksia jatkaa tavoitteellista harjoittelu- ja kilpailutoimintaa myös sellaisissa tilanteissa, joissa urheilijan tai hänen perheensä taloudellinen tilanne tilapäisesti vaikeuttaa osallistumista seuran toimintaan.
Rahaston avulla halutaan ehkäistä tilanteita, joissa taloudelliset syyt muodostuvat esteeksi lapsen tai nuoren tavoitteelliselle urheiluharrastukselle ja kilpaurheilulle.
Rahaston toiminnassa pyritään huomioimaan erityisesti äkilliset ja tilapäiset taloudelliset vaikeudet sekä muut poikkeukselliset elämäntilanteet
3 § Rahaston varat
Rahastoa voidaan kartuttaa esimerkiksi:
- Espoon Telinetaiturit ry:n osoittamilla varoilla
- rahastoa varten järjestettävän varainhankinnan tuotoilla
- rahastolle osoitetuilla lahjoituksilla
- muilla rahaston tarkoitukseen soveltuvilla tuloilla.
Rahaston varat pidetään yhdistyksen muista varoista kirjanpidollisesti erillään siten, että rahaston varojen määrä ja käyttö voidaan luotettavasti selvittää.
Rahaston varoja voidaan käyttää ainoastaan tämän ohjesäännön mukaiseen tarkoitukseen.
4 § Ketkä voivat saada tukea
Tukea voidaan myöntää Espoon Telinetaiturit ry:n aktiivisille kilpaurheilijoille.
Tukea voidaan myöntää erityisesti silloin, kun urheilijan tai hänen perheensä taloudellinen tilanne tilapäisesti vaikeuttaa urheilijan mahdollisuuksia osallistua seuran harjoitus- ja kilpailutoimintaan.
Tuen myöntämisessä voidaan ottaa huomioon esimerkiksi:
- perheen tai urheilijan taloudellisen tilanteen muutos
- työttömyys tai muu toimeentuloon vaikuttava muutos
- sairastuminen tai muu yllättävä elämäntilanne
- muu perusteltu ja tilapäinen taloudellinen vaikeus.
Tuen saaminen ei perustu yksinomaan urheilulliseen menestykseen. Rahaston tarkoituksena ei ole palkita menestyksestä, vaan mahdollistaa kilpaurheilun jatkuminen taloudellisista vaikeuksista huolimatta.
5 § Mihin tukea voidaan käyttää
Rahastosta myönnettävää tukea voidaan käyttää esimerkiksi:
- harjoitusmaksuihin
- kilpailumaksuihin
- leiri- ja valmennusmaksuihin
- kilpailumatkoihin liittyviin välttämättömiin kustannuksiin
- välttämättömiin urheiluvälineisiin ja -varusteisiin
- muihin välittömästi urheilijan tavoitteelliseen harjoittelu- ja kilpailutoimintaan liittyviin kustannuksiin.
Tuki kohdennetaan suoraan kyseiseen kustannukseen, esimerkiksi alentamalla urheilijan maksettavaksi tulevaa seuran maksua tai maksamalla hyväksytty kustannus rahaston varoista.
6 § Tuen hakeminen
Tukea haetaan Espoon Telinetaiturit ry:n ilmoittamalla tavalla.
Hakemuksessa tulee esittää riittävät tiedot tuen tarpeen arvioimiseksi sekä yksilöity tieto siitä, mihin tarkoitukseen tukea haetaan.
Hakijalta voidaan pyytää tarpeellisia lisätietoja tuen tarpeen arvioimiseksi.
Alaikäisen urheilijan puolesta hakemuksen tekee hänen huoltajansa.
Hakemukset käsitellään luottamuksellisesti.
7 § Tuen myöntäminen
Rahaston tukipäätökset tekee Espoon Telinetaiturit ry:n toiminnanjohtaja ja hallitus (Espoon Telinetaiturit ry:n talousohjesäännön mukaisin hyväksymisrajoin).
Tukipäätöstä ja myönnettävän tuen määrää harkittaessa otetaan huomioon:
- hakijan taloudellinen tilanne
- tuen tarpeen välttämättömyys ja kiireellisyys
- tuen vaikutus urheilijan mahdollisuuksiin jatkaa harjoittelu- ja kilpailutoimintaa
- rahaston käytettävissä olevat varat
- muiden mahdollisten tukien tai maksujärjestelyjen olemassaolo.
Kokonaisharkinnassa voidaan tarvittaessa ottaa huomioon myös urheilijan urheilullinen menestys sekä hänen potentiaalinsa saavuttaa urheilullista menestystä tulevaisuudessa.
Rahastosta ei ole subjektiivista oikeutta saada tukea. Tukea voidaan myöntää vain rahaston käytettävissä olevien varojen puitteissa.
Sama urheilija voi saada tukea yhden kerran yhden vuoden aikana. Erityisen poikkeuksellisissa tilanteissa tukea voidaan kuitenkin myöntää uudestaan saman yhden vuoden aikana. Aikaisempi myöntävä tukipäätös ei kuitenkaan automaattisesti oikeuta uuteen tukeen.
8 § Esteellisyys ja luottamuksellisuus
Rahaston päätöksentekoon osallistuvan henkilön tulee jäävätä itsensä asian käsittelystä ja päätöksenteosta, jos hän on asiassa esteellinen.
Rahaston päätöksentekoon osallistuva henkilö on esteellinen, jos hän itse hakee tukea, hänen lapsensa tai muu samassa taloudessa asuva henkilö hakee tukea tai jos päätös koskee muutoin sellaista henkilöä, jonka etuun hänellä on läheinen henkilökohtainen yhteys. Esteellisyys voi perustua myös muuhun läheiseen suhteeseen hakijaan, kuten henkilökohtaiseen valmentajan ja urheilijan väliseen suhteeseen.
Rahaston julkisessa viestinnässä voidaan kertoa esimerkiksi rahaston toiminnasta, tuen kokonaismäärästä ja tuettujen urheilijoiden lukumäärästä, mutta yksittäisen tuensaajan tai -hakijan nimeä tai taloudellista tilannetta ei julkaista ilman hänen nimenomaista suostumustaan.
9 § Rahaston kirjanpito ja varojen seuranta
Rahaston talous kuuluu Espoon Telinetaiturit ry:n kirjanpitoon.
Rahaston tuotot, kulut, saadut lahjoitukset ja myönnetyt tuet seurataan kirjanpidossa erikseen siten, että rahaston taloudellinen asema ja käytettävissä olevien varojen määrä voidaan todentaa.
Rahaston varoista ja niiden käytöstä annetaan vuosittain selvitys yhdistyksen hallitukselle osana yhdistyksen taloushallintoa. Hallitus voi kuitenkin pyytää selvityksen rahaston nykytilanteesta myös useammin.
Rahaston varoja ei saa käyttää yhdistyksen muuhun toimintaan ilman tämän ohjesäännön mukaista päätöstä ja rahaston tarkoituksen huomioon ottamista.
10 § Rahaston hallinto
Rahaston hallinnosta vastaa Espoon Telinetaiturit ry:n hallitus.
Rahastolle ei muodosteta erillistä hallitusta eikä rahasto muodosta itsenäistä oikeushenkilöä.
11 § Rahaston varojen riittävyys
Tukea voidaan myöntää vain rahaston käytettävissä olevien varojen puitteissa.
Rahaston hallinnossa pyritään huolehtimaan siitä, että rahastossa säilyy riittävä määrä varoja myös tulevia tukitarpeita varten.
12 § Ohjesäännön muuttaminen
Tämän ohjesäännön muuttamisesta päättää Espoon Telinetaiturit ry:n hallitus.
Ohjesääntöä muutettaessa tulee huolehtia siitä, että rahaston varoja käytetään edelleen rahaston tarkoituksen mukaisesti.
Rahaston lakkauttamisesta päättää Espoon Telinetaiturit ry:n hallitus.
Rahaston lakkauttamisen yhteydessä rahaston jäljellä olevat varat käytetään mahdollisuuksien mukaan rahaston tarkoitusta vastaavaan Espoon Telinetaiturit ry:n toimintaan.